Ajankohtaista > Keskiaikaisesta kylästä moderniksi kouluympäristöksi

Arkeologit työssä. Rasmus Laine, ark-byroo.

Keskiaikaisesta kylästä moderniksi kouluympäristöksi

Tietyt asiat eivät muutu: niin keskiajan ihminen kuin nykyrakennuttajakin suosii tonttinaan etelänpuoleista rinnettä hyvien liikenneyhteyksien varrella. Muinaismuistolain suojaamien kiinteiden muinaisjäännösten sijainti kehitettävällä alueella tuo lisähaasteen projektisuunnitteluun, mutta antaa myös mahdollisuuden oppia paikan historiasta. Ajatus siitä, että samalla paikalla on asuttu vuosisiatoja – tai vuosituhansia – ruokkii paikallisidentiteettiä ja tätä kannattaa hyödyntää markkinoinnissa.

Espoon Leppävaaran Puustellinmäellä suoritettiin arkeologisia kaivaustutkimuksia kesällä 2015 Invalidisäätio Ortonin toimeksiannosta. Ark-byroo tutki keskaikaista kylää, joka oli kiinteänä muinaisjäännöksenä muinaismuistolain suojaama. Kohteelle oli haettu kajoamislupaa, jotta alueelle olisi mahdollista rakentaa tutkimusten päätyttyä Keskuspuiston ammattiopistolle uusi koulurakennus. Tulevaan toimipaikkaan sijoittuu 530 opiskelijaa ja heitä tukemaan yli 120 opetushenkilöstöön kuuluvaa työntekijää.

Tutkittavana olivat keskiaikaisesta kylästä jäljelle jääneet kerrokset ja rakenteet, jotka olivatkin poikkeuksellisen hyvin säilyneet laajalla alueella. Kylässä oli asuttu pitkään, mahdollisesti aina ristiretkiajalta uuden ajan alkuun, 1100–1600-luvulla. Yllätyksellisimpiä löytöjä oli harvinainen, alkuperältään baltilainen ristiriipus. Löytö tekee kohteesta hyvin poikkeuksellisen  koko Suomen oloissa.

Tutkimusten päätyttyä Museovirasto katsoi, ettei alueen uudisrakentamiselle ole estettä. Seuraavien vuosien aikana valmistuvassa koulurakennuksessa tullaan esittelemään paikalla sijainneesta kylästä saatua tietoa, ja näin uusi koulu jatkaa alueen pitkää asutushistoriaa.

PALAA TAKAISIN Ajankohtaisiin
X

Ota yhteyttä

Kerro meille projektistasi seuraavissa kohdissa tai lähetä suoraan viesti osoitteeseen info@arkbyroo.fi.

Lähetä Viesti
Nimi

Sähköposti*

Organisaatio

Puhelin

Viesti*

Sijainti